Mustavalkoiset voimakortit


Voimakorteilla on nimensä mukaisesti voimauttava tarkoitus. Voimakortteja on kahta kokoa: Isompi postikorttikoko ja pienempi käyntikorttikokoinen. Pienemmissä korteissa voi tekstin asettelu erota hieman isompien korttien tekstien asettelusta. Korttien takana on runsaasti tyhjää valkoista kirjoitustilaa. Kortit ovat painettu laadukkaalle vahvalle kartongille.


Voimakorttipakassa on 20 erilaista korttia ja kullakin kortilla on oma viestinsä. Voimakortit ovat ensisijaisesti tarkoitettu oman itsetutkiskelun välineeksi tai keskustelun herättäjiksi ryhmätyöskentelyissä. Pienet kortit sopivat henkilökohtaiseen käyttöön ja isommat kortit paremmin ryhmätyöskentelyyn. Mustavalkoiset voimakortit viestivät luonnon voimauttavasta vaikutuksesta. Luonto kertoo meille asioita omalla hiljaisella tavallaan, on vain avauduttava vastaanottamaan. Kerron myöhemmin lisää käytöstä sekä korttien merkityksistä.



Kortit toimivat henkilökohtaisena opastajana omalla sisäisellä tutkimusmatkalla. Pakasta valitaan sattumanvaraisesti kortti, jonka herättämät mielikuvat auttavat nostamaan vastauksia omasta sisimmästä. Meillä kaikilla on vastaukset itsellemme, jos vain uskallamme luottaa omaan itseemme. Kortit auttavat luottamaan vahvistamalla niitä vastauksia jotka jo alitajuisesti tiedostamme. Todennäköisesti joku korteista nousee muita tärkeämmäksi eli voimauttavaksi. Tuon kortin voi laittaa paikkaan, jossa se on näkyvillä muistuttamassa itselle tärkeästä asiasta.
Tässä kerron korttien viesteistä, mutta tärkein viesti on aina jokaiselle ihmiselle oman sisimmän esiin tuoma viesti, siihen kannattaa luottaa.






Kuten heinät taipuvat tuulessa ja myrskyssä on ihmisenkin hyvä joustaa, antaa periksi sen verran, että selviää helpommin. Joustaen moni asia sujuu paljon paremmin. Voi taipua, mutta ei tarvitse silti katketa. Hyväksyminen on sitä, että katsoo rehellisesti itseään. Kuva joka heijastuu itsestäni on totuudenmukainen ja hyväksyn sen kaikkine virheineen ja kokemuksineen. Hyväksymällä itseni minun on helpompi hyväksyä myös muut sellaisena kuin he ovat. Olen armollinen itselleni ja muille.






Mitä onnellisuus on? Se merkitsee eri ihmisille eri asioita. Kokoan elämäni onnea kuin poimisin kukkia polkuni varrelta. Voin valita mitä otan matkaani. Näkemällä asioiden ja tapahtumien hyvät puolet voin kasvattaa onnellisuuden kimppuani. Osa onnellisuuden aiheista saattaa muuttua kulkiessani, joten on hyvä poimia aina uusia onnellisuuden kukkia vaikka ihan pieniäkin niitä nähdessäni.  Elämän kauneus on sen kiertokulussa, joka toistuu säännöllisesti. Meille tulee aina uusi päivä ja uudet mahdollisuudet, koskaan ei ole liian myöhäistä. Leikimme lapsina ja silloin osaamme sen hyvin. On hyvä elvyttää leikkimisen taitoa uudelleen, sillä sen kautta voi löytää oman sisäisen hymynsä ja vapauden tunteen, jotka puolestaan elvyttävät elämäniloa ja luovuutta.



Tunne tuuli kasvoillasi, koe sateen tuoksu ja auringon lämpö koko olemuksellasi. Pysähdy ja avaa kaikki aistisi. Ole hereillä. Tunne, miten olet arvokas osa luontoa ja miten kaikki kuuluu yhteen. Sinä et ole erillinen ja yksin, hengität yhdessä luonnon ja sitä kautta koko maailman kanssa.



Positiivinen elämänasenne on oma vahva päätös. Muutos negatiivisesta positiiviseksi ei tapahdu hetkessä, mutta se on mahdollista kun kiinnittää huomion omiin ajatuksiinsa. Myönteisyyden voima on valtavan vahva. Et vaikuta ainoastaan itseesi vaan kaikkiin lähimmäisiisi ja kohtaamiisi ihmisiin. Positiivisuus saa aikaan hyvän kierteen. Voit aloittaa kääntämällä kaikki itseesi kohdistuvat negatiiviset uskomukset vastakkaisiksi eli myönteisiksi. Heikkoudestakin voi löytää vahvuuden.




Ajatusten voima on uskomaton. Voit jopa muuttaa menneisyyttäsi ajatustesi voimalla. Voit luoda itsellesi kauniita muistoja, jotka luovat vahvaa perustaa oman itsen hyväksynnälle. Muistele hyviä ja kauniita asioita ja poista kaikki muu mielesi tiedostoista. Toivomalla hyvää ja odottamalla iloisia, onnellisia tapahtumia alkaa elämäsi täyttyä niillä. Kuvassa on pesässä monta avautuvaa nuppua, ne kuvastavat mahdollisuuksiasi, joita on valtavasti. Uskalla toivoa, uskalla odottaa parasta mahdollista tapahtuvaksi. Älä luovuta, vaikka ei heti ensimmäisellä kerralla tärppäisi. Pysy toiveikkaana.




Ole läsnä jokaisessa elämäsi hetkessä. Ole juuri tässä ja nyt, sillä tässä on hyvä olla. Hengitä syvään ja tunne miten olet elävä ja vahva. Sinussa virtaa elämänvoimaa. Käytä sitä kaikin mahdollisin tavoin ja nauti joka hetkestä. Älä katso taaksepäin, älä katso eteenpäin, katso tähän hetkeen ja tee siitä paras mahdollinen.



Vanhan kelottuneen puun voiman ja viisauden voi aistia. Aina ei ole sanoja, joilla kuvata ikiaikaista voimaa. Se on salaisuus, joka jokaisen on selvitettävä itse. Löydä oma sisäinen voimasi. Seiso vahvasti omilla jaloillasi ja kurkota koko voimallasi kohti korkeuksia. Nauti vahvuudestasi.




Usko, että voit löytää niin löydät. Katso avoimin silmin ympärillesi ja näe kaikki mahdollisuutesi. Usko, että tie avautuu edessäsi, vaikka sitä ei vielä matkaan lähtiessäsi olisikaan. Luota elämään ja omiin mahdollisuuksiisi onnistua. Ole kärsivällinen ja avarakatseinen.



Annan itselleni anteeksi ja olen armollinen itseäni kohtaan. Itken suruni ja nauran iloni niinkuin luonnollista on. En rankaise itseäni vaatimalla kohtuuttomia vaan annan luvan olla inhimillinen. Jos epäonnistun niin tiedän, että sain arvokkaan oppimiskokemuksen, jonka avulla voin päästä eteenpäin. Pidän itsestäni sellaisena kuin olen enkä yritä muuttaa itseäni tai muita. Olen oman rakkauteni arvoinen ja tiedän, että minua rakastetaan.



Voin luottaa siihen, että saan kaiken tarvitsemani. Oikeastaan en edes tarvitse kovin paljoa ollakseni onnellinen.


Tiedän, että voin luottaa lähimmäisiini ja heidän hyvään tahtoonsa. Teen myös itse parhaani, että kaikilla olisi hyvä olla.



Olen rohkeasti oma itseni, sillä tiedän että silloin olen parhaimmillani. Rakastan itseäni ja siksi osaan rakastaa myös lähimmäisiäni. Olen kiitollinen mahdollisuudesta elää tätä elämääni täällä maailmassa.


Kuuntelen sydämeni ääntä ja luotan omaan kykyyni nähdä mikä on itselleni milloinkin parhaaksi.



Luon rohkeasti itseni näköistä elämää. Teen asioita, jotka vilpittömästi haluan tehdä ja tartun tilaisuuksiin joita avautuu kohdalleni. Pidän kiinni oikeudestani olla onnellinen koko elämäni ajan. Olivat olosuhteet mitkä tahansa voin aina päättää nähdä valoisamman puolen ja luoda itselleni ja lähimmäisilleni rauhan.


VOIMAKORTTI SISUSTUSIDEA

Mielessäni on ollut idea voimakorttien kehystämisestä tauluksi. Pikkukortteja voisi laittaa useamman samaan isompaan kehykseen ja isommista korteista saisi taulun jo yhdestäkin kortista. Taustalla voisi olla pellavakangas tai vanha harmaa puutausta. Puutaustaa voisi jäljitellä eri keinoin tai tehdä pitsikehyksen vanhan pitsinauhan läpi tuputtaen tai pitsillä painaen. Ehkä nettikauppaan tulee jossain vaiheessa kehystettyjä voimakortteja eli voimakorttitauluja. Niitä olisi kiva antaa lahjaksi tai viedä tuliaisiksi kukan sijaan. Tietenkin myyn myös pelkkiä voimakortteja niille, jotka osaavat itse askarrella sopivan kehyksen kortille.

Minua kiehtoisi etsiä kirpputoreilta vanhoja kehyksiä ja sovitella voimakortit niihin. Vanha peili voisi myös sopia tarkoitukseen. Minulla on vanha kulunut samettikantinen pieni albumi. Kokeilen laittaa kortteja siihen. Albumi on löytö kirpputorilta ja siitä saivat alunperin alkunsa Runotalon ensimmäiset voimakirjat. Silloin ne olivat nimellä Pikku Enkelin kirjat ja ne olivat hyvin erilaisia kuin nykyiset kirjat.

Voimakirjoihin voisi laittaa voimakortteja liimaten. Siis ainakin etusivulle tahtoisin jonkun tietyn kortin itselleni ja kirjan puolivälissä voisi olla toinen kortti ja lopussakin.

Eräässä sisustuslehdessä idea pikkutaulusta, joka oli valokatkaisijan yläpuolella. Hauska paikka myös voimakorteille. Makuuhuoneessa voisi olla joku kauniisiin uniin johdattava - minulle sopisi kortti Luon.